Alistuminen yhteiskunnan taloudellisen väkivallan edessä on tämän ja huomisen päivän taidemaailman kovaa ydintä. Jos haluaa taiteesta toimeentulon, tulee pelata taiteen kontekstien sugar daddyjen pelisäännöillä, vilautella reittä sosiaalisen median kadunvarsilla tai kellahtaa jalat ilmassa selälleen taiteen ekosysteemibordellin ohueksi jyystetylle patjalle.
Esittelen tässä kolme taiteilijaa, joita pidän eri tavoin esikuvanani. Kaikki ovat edesmenneitä, enkä yhdenkään taiteilijanmallia haluaisi kopioida sarvineen ja hampaineen. He kuitenkin ovat kaikki vaikuttaneet minuun.
Kalervo Palsa (1947 – 1987).
Palsan koostuu maalauksista, piirroksista ja sarjakuvista. Tuotannossa korostuvat seksuaalisuuden ja kuoleman aihepiirit. Elinaikanaan hän ei juuri töitä myynyt, vaan sai niukan toimeentulonsa sarjakuvia tekstaamalla, ja harvoin vaatimattomin apurahoin. Palsa olisi kyllä itse halunnut saada myönteisiä kritiikkejä ja myydä töitään (Yle Areena 2022b). Nyttemmin hänet on kanonisoitu Suomalaisessa taidehistoriassa.
Läheisen tuntuinen Palsa on minulle sopeutumattoman tinkimättömyytensä takia ja toisaalta siksi, että minullekin on lapsuudestani tuttua peräpohjolalainen ahdasmielisyys. Vaikka Peräpohjola jäi taakseni jo vuonna 2000 ja pohjoinen Pohjanmaakin vuonna 2016, uskon yhä tietäväni mitä Palsa tarkoittaa kun hän sanoo:
“…Kittilä on niinkö Sandemosen Jante, että sielä vallitsee Janten laki ja tässä on semmosia pykäliä että: Älä luule että sinä olet mitään. Älä… älä luule että sinä olet parempi kun me. Että tätä vastaan mie taistelen.” (Yle Areena 2022a.)
Mielestäni emme koskaan pääse eroon lapsuudessa muodostuneista ydinkokemuksistamme. Pelkästään traumasta eivät Palsan teokset silti syntyneet. Hän oli kouluttautunut, laajasti lukenut ja kulttuuria tunteva ihminen, kuten käy esimerkiksi ylä-asteen äidinkielenopettajani Juhani Salmen kirjoituksesta Kaltiossa (Salmi, 1987). Filosofisen taustan ja perustan näen tärkeäksi myös omassa tuotannossani. Mielestäni kuvataiteen tulee perustua tekemisen ohella myös taiteilijan näkemykselle ja filosofisluontoiselle ajattelulle, muutoin vain toistaa papukaijan lailla kulttuuripiirinsä sovinnaista viestiä.
Palsan verkostot muodostuivat hänen ystävistään ja vanhoista opiskelutovereistaan. Pitkäsen pariskunta, paikalliset taiteilijat, jotkin mesenaatit, jne. osaltaan mahdollistivat Palsan taiteellista toimintaa. Näyttelyitään Palsa piti etupäässä Helsingissä, 80-luvun Tamperekin oli Reijo Raekallion mukaan hänelle liian ahdasmielinen paikka (Palsa-Museo 2022).
Omaan toimintaani voin Palsalta kopioida kaksi asiaa. Tinkimätön työmoraali on elintärkeää. Vain teoksia tekemällä voi syntyä taiteellinen tuotanto. Toisaalta ystävien verkosto toimii sekä henkireikänä, ajattelun raikastajana, että toiminnan mahdollisuuksien lisääjänä.
Markus Copper (1968 – 2019).
Copper oli Ars Fennica -palkittu kuvanveistäjä, jonka taidemaailma hyväksyi, tosin omilla ehdoillaan, mutta jota suuri yleisö kauhisteli ja vieroksui, kuluttaen kuitenkin uutisointia sensaation nälkäänsä. Ajoittain korkeasta, kymmenien tai satojen tuhansien liikevaihdosta huolimatta palkkiot, apurahat ja teosmyyntirahat kuluivat aina uusiin projekteihin ja hän asuikin usein kylmissä työtiloissaan. Copper kärsi mielenterveyden ongelmista koko elämänsä ajan, ja lapsena hän oli ollut koulukiusattu (Sarpola 2021). Lehdistö suorastaan nautiskeli kirjoittelulla, jossa kuvattiin niin sytytinnesteonnettomuutta, taiteilijan oman käden katkaisua kuin vaarallisia räjähdeveistoksiakin.
Muodollisesta menestyneisyydestään huolimatta hän muistuttaa Palsaa siinä, että aika harvoin hänen teoksiaan oikeasti ymmärrettiin. Taidemaailmakin lähinnä käytti häntä hyväkseen huomioarvon ja sensaation takia. Hän oli hyvää polttoainetta sen aikaisen koneiston ylläpitämiseksi. Kesytettävä sirkuseläin. Toki Copper myös itse pyrki huipulle ja käytti puolestaan koneistoa saadakseen tehdä yhä enemmän ja isommin. Väkivalta teosten ulkoisena teemana väistyi myöhemmässä tuotannossa, mutta edelleen töissä oli emotionaalista ytyä ja omaehtoisuutta, jota voi vain haikailla kun näkee kuinka nykytaide kävelee uuskonservatiivisilla munankuorilla.
Kävin Copperin postuumissa retrospektiivisessa näyttelyssä Metallin maku, joka oli esillä Kiasmassa 11.11.2022–26.2.2023. Näyttely oli sydäntäsärkevä. Syntyessään tunnetta ja voimaa uhkuvat veistokset oli valaistu ja ripustettu kliinisesti ja kuohittu munattomiksi. Vaimeat ja varovaiset, mitään särkemättömät, konservaattorin hyväksymät liikkeet, kellastunut lasikuitu ja yliampuvat turva-aidat toivat mieleen lannistetun ja kapisen vanhan eläimen kaltereiden takana. Taidemaailma oli saanut kuolleest, puolustuskyvyttömästä taiteilijasta niskalenkin ja Kiasma kylpi yleisömeressä.
Näyttelyssä sain kuitenkin tutustua hänen piirroksiinsa, joista osa oli teosten suunnitelmia ja osa plein art maisemakuvia epäpaikoista. Ne olivat ihania ja niissä näkyi vielä sitä voimaa ja vaaraa jota veistoksissakin oli alun perin ollut! Vaikutuin syvästi piirrosjäljen taituruudesta, tekijän tuotteliaisuudesta ja kuvien voimakkaasta välityskyvystä, kun Copper piirsi minulle tutuista tunteista.
Voima-lehden haastattelussa Copper kertoo löytäneensä Berliinistä hetkellisesti yhteisön, jonka kanssa keskustella ja inspiroitua vapaana maineen taakasta. Helsingin piirit olivat käyneet tunkkaisiksi, esteeksi muutokselle (Nikkilä 2006). Muutoin hänen verkostonsa muodostuivat kuraattoreista, entisistä opettajista ja muista taidemaailman toimijoista.
Omassa tekemisessä haluan myös säilyä tinkimättömänä itselleni ja totuudelleni. Copper ei olekaan minulle esikuva menestyneisyytensä takia, vaan siitä huolimatta. Hän oli omaa taiteellista totuuttaan eläessään myös muiden rikottujen ihmisten ääni. Jos haluan antaa omalle taiteelleni mitään sellaista tehtävää joka liittyy muihin kuin minuun tai teokseen itseensä, niin se voisi olla juuri tämä, kaltaisteni tavoittaminen. Copperia ei rikkonut tai tappanut hänen taiteen tekemisen tapansa. Hän oli jo rikki, kuten olen minäkin, ja niin moni muu. Hän teki taidetta siitä huolimatta ja sen takia. Siksi hän on minulle esikuva.
Sitä taidemaailmaa ei enää ole olemassa, joka Copperin taiteen tekemistä tuki. Alistuminen yhteiskunnan taloudellisen väkivallan edessä on tämän ja huomisen päivän taidemaailman kovaa ydintä. Jos haluaa taiteesta toimeentulon, tulee pelata taiteen kontekstien sugar daddyjen pelisäännöillä, vilautella reittä sosiaalisen median kadunvarsilla tai kellahtaa jalat ilmassa selälleen taiteen ekosysteemibordellin ohueksi jyystetylle patjalle.
En usko, että taiteen ammattilaisuus on se positio, josta käsin teokseni voivat voivat syntyä, peilata ja kytkeytyä vapaasti. Maailma tarjoaa toimeentulon sellaisesta taiteesta jota se haluaa, ei sellaisesta taiteesta mitä se ansaitsee ja tarvitsee. Taiteen prostituutiossa liikkuvasta rahasta ei parane tulla riippuvaiseksi. En aio rakentaa elämääni tai vaikeaksi muodostunutta leipäriippuvuuttani sen varaan. Otan rahat kyllä jos satun saamaan, mutta hävyttömästi, vailla kiitollisuudenvelkaa, valmiina viiltämään pokaa naamaan, ennen kuin se yrittää ruveta parittajakseni tai jotain pahempaa. Tuhlaan mahdolliset tempuista saatavat rahat seuraaviin projekteihin. Leipä saa tulla muualta.
Heikki Juhani Grann (1944 – 2023).
Grann oli kansainvälisesti tunnettu ohjaaja ja tuottaja, ja hänen elokuvansa ja sarjansa olivat hyvin kysyttyjä. Tämän lisäksi hän sai tuloja oheistuotemyynnillä, puhujanpalkkioilla ja toimimalla kommentaattorina erilaisissa erikoisalaansa liittyvissä ohjelmissa. (Grann TV Productions 2001)
Grannilla oli monenlaisia verkostoja tukenaan. Paljon näitä löytyi paranormaaleihin ilmiöihin uskovien ja sieltä leipänsä hankkivien joukosta, mutta bisnesvainuisena tuottajana hän myös turvasi nykyisin Icebreakers – osuuskunnassa ja YLE:llä toimivan tuottajan, Marita Rainbirdin ammattiapuun maailmanvalloituksessaan. (Kojonen 2025)
Esikuvallinen hän on minulle ennen kaikkea luomansa hahmon, Juhan Af Grannin myötä, joka oli myös visuaalisesti hyvin taitavasti sommiteltu. Karnevalistisessa amalgaamissa Heikki ja Juhan sekoittuivat ja oli mahdotonta tietää mistä toinen alkoi ja mihin toinen loppui. Hahmonsa kautta hän kommentoi maailmaa ja sen ilmiöitä, sekoittaen parodian niin hurmaavaksi cocktailiksi, ettei siitä voinut olla pitämättä vaikka olisi ollut itse parodian kohteena.
Olin vuonna 2013 Oulun Kosmisilla parapäivillä tekemässä taustatutkimusta tuolloin kaavailemaani veijariromaanin käsikirjoitukseen. Näin Grannin puheenvuoron, jossa hän mielestäni rivien välistä paljasti persoonansa esitykseksi. Ymmärsin tuolloin, että taiteen keinoin ja tarkoitusperin voi operoida muussakin kontekstissa kuin taidemaailmassa.
Paranormaalien uskomusten maailma jakaa taiteen kanssa samoja lainalaisuuksia. Huuhaakin on tapa katsoa yhteiskuntaa patologisen ritualistisesti ja nähdä toisin. Monesta paranormaalin alan helppoheikistä olisi voinut tulla taiteilija ja päinvastoin. Valitettavasti olen itse liian jäykkä ja tiedeperustainen ajattelija, jotta voisin uskottavasti ja totaalisesti pukea ylleni enkelikristallikauppiaan viitan. Se olisi kuitenkin rehellisempää huijaamista kuin mitä moni ammattitaiteilija henkensä pitimiksi tekee.
Todennäköisesti Grann ainakin jonkin verran itsekin uskoi paranormaaliin, mutta se ei ole olennaista. Juhan af Grann oli mediataideteos, joka käytti rakennusaineenaan julkisuutta ja kommentoi aikansa jäykkää normatiivisuutta. Myös omassa tuotannossani käytän hyväkseni hahmoja ja alter egoja. Ne ovat hyvin tarpeellisia ja käteviä tapoja vaihtaa näkökulmaa ja tarjota yllättäviä leikkauksia, käydä teosten sisäistä dialogia.
Lähteet
Palsa-Museo 2022. Reijo Raekallio kertoo ystävästään Kalervo “Kalle” Palsasta tarinoita Palsa-Hymypoika-maalauksensa julkistamistilaisuudessa. Viitattu 10.9.2025. https://www.facebook.com/reel/3636636049896363
Salmi, J. 1987. Kaltio. Kalervo Palsa tekee katsojan näköisiä töitä. Viitattu 10.9.2025. https://www.kaltio.fi/vanhat/index8df7.html?715
Yle 2022a. Yle Areena. “Mie olen vaatimattoman näköinen ihminen” – Kalervo Palsa harvinaisessa radiohaastattelussa. Viitattu 10.9.2025. https://areena.yle.fi/1-62713198
Yle 2022b. Yle Areena. Kalervo Palsa aiemmin julkaisemattomassa haastattelussa: Minun mielestäni brutaali on kaunista. Viitattu 10.9.2025. https://areena.yle.fi/1-62962137
Sarpola, J. 2021. Tekstiblogi. Kirje Markus Paajaselle. Viitattu 11.9.2025. https://www.jounisarpola.fi/post/kirje-markus-paajaselle
Nikkilä, P. 2006. Voima. Metallin maku. Viitattu 11.9.2025. https://voima.fi/arkisto-voima/metallin-maku
Grann TV Productions 2001. Juhan af Grannin visiot. Viitattu 13.9.2025. https://web.archive.org/web/20180827111933/http://personal.inet.fi/business/grann/www/thejag.com
Kojonen, V. 2025. Hurja ennustus Juhan af Grannilta: “Ufot ovat jo täällä”. Viitattu 13.9.2025. https://www.seiska.fi/kotimaa/hurja-ennustus-juhan-af-grannilta-ufot-ovat-jo-taalla/1670296